Yli 450 järjestöä, 101 oikeustieteen professoria, 3,5 miljoonaa Euroopan kansalaista… mutta vetoomukset kaikuivat kuuroille korville.
EU:n ja Kanadan välistä kauppasopimusta vastaan on kampanjoitu pitkään ja laajapohjaisesti. Päättäjille lähettämässään avoimessa kirjeessä järjestöt esittivät syvän huolensa tänään parlamentin äänestyksessä hyväksytystä sopimuksesta, joka voimaan astuessaan voi heikentää työntekijöiden ja ympäristön suojelua ja tarjota ulkomaisille sijoittajille tehokkaita työkaluja hyökätä yleistä etua ajavaa sääntelyä vastaan.
Kaikki kauppasopimuksen vastustajat on leimattu tämän päivän keskustelussa Le Penin ja Trumpin kumppaneiksi, äärivasemmistolaisiksi tai äärioikeistolaisiksi.
Niinpä niin. Sellaisiahan ne ammattiliitot, viljelijäyhdistykset, ympäristöjärjestöt, ihmisoikeusaktivistit ja valtioiden suvereniteetin puolustajat ovatkin…
Kanadan pääministeri Trudeau näyttää pehmoisella, feministisellä imagollaan sekoittaneen parlamentinkin järjen. Sama mies kävi juuri Trumpin luona hymistelemässä tukensa Keystone XL-öljyhiekkaputkelle, mutta nyt hänen pitäisi muka toimia kauppasopimuksen edistyksellisyyden takuumiehenä?
Vaikka olen feminismistä ja pakolaispolitiikasta Trudeaun kanssa samoilla linjoilla, ei tästä tule kauppoja.
CETA-sopimuksessa on samat ongelmat kuin isoveljessään TTIP:issä. Se on neuvoteltu lobbareiden kanssa kaikessa hiljaisuudessa ja siirtää julkista valtaa suuryrityksille.
Parlamentin työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta oli aiheesta selväsanainen: CETA-sopimuksen tärkeimpänä lopputulemana pitäisi olla ihmisarvoisten työpaikkojen luominen, tasapuoliset palkankorotukset ja yrittäjyyden edistäminen, mutta reaalisiin malleihin perustuvat todisteet osoittavat sopimuksen luovan marginaalisesti työpaikkoja ja lisäävän pitkäaikaistyöttömyyttä. Nykyisen EU-lainsäädännön ja ICS-lausekkeen sekä tilapäisen soveltamisen periaatteen yhteensopivuudesta esitetään myöskin edelleen vakavia epäilyjä.
Valiokunta suositteli, että parlamentti äänestäisi sopimusta vastaan näillä perusteilla. Toisin kävi.
Kotimaassa ay-liikekin on ollut pettymyksekseni TTIP- ja CETA-sopimusten puolella ja parlamentissahan demariryhmä teki ryhmäpäätöksen äänestää sopimuksen puolesta. Kovasti on meuhkattu protektionismista ja sisäänpäin käpristymisestä, ja toisteltu, että Suomi elää viennistä.
Kyse ei ole kuitenkaan siitä, ollaanko suljettuja vaiko avoinna. Ennemmin pitäisi kysyä, toimimmeko kestävästi vai ahneesti. Pidämmekö huolta omista yrityksistämme vai annammeko isoille toimijoille vapaat kädet?
Yksi merkittävä kysymys pohdittavaksi on, että CETA -sopimus saattaa hankaloittaa tai tehdä jopa mahdottomaksi kerran yksityistetyn palvelun palauttamisen yhteisomistukseen julkiselle sektorille.
Sotesoppaa ja maakuntauudistusta hämmentäessä kannattaa tämäkin muistaa. Pidämmekö kiinni maakunnallisista julkisista palveluista vai annammeko pelitilaa kanadalaisille terveysjäteille ja kaivosyhtiöille?
